Meidän vauva herää yössä kolmesta neljään kertaan syömään. Välillä herään myös laittamaan tuttia suuhun tai korjailen peittoa. Olemme aloittaneet iltaisin nukuttamaan vauvan omaan sänkyyn, joka on ihan kiinni meidän sängyssä. Hienosti on vauva nukahtanut,mutta kun minä en osaa nukkua ellei hän ole vieressä. Sen vuoksi olen saanut unen päästä kiinni vasta puolenyön jälkeen, kun hän heräilee ensimmäisen kerran syömään ja nostan hänet meidän sänkyymme. Ja sitten välillä kun olen valvonut en meinaa saada unta ensimmäisen syötön jälkeenkään.... eräs yö nukahdin varmaan vasta kolmen aikaan,sen jälkeenkin pari syöttöä ja ennen kahdeksaa ylös niin eipä siihen kovin montaa tuntia yöunta tule.
Olo alkaa siis olla aika sippi. Ja minun kohdallani tuolloin myös kaikki positiivisuus alkaa laskemaan ja tietysti kun se positiivisuus alkaa laskemaan niin itku on herkässä etenkin iltaisin,välillä päivälläkin ja olo kaikkea muuta kuin mukava. Näin on minulla ollut jo raskausaikana kuin myös nyt sen jälkeenkin,tosin koko ajan mennään jo parempaan suuntaan. Onneksi eilen sattui olemaan etäkontakti psykologin kanssa ja siellä hieman tehtiin suunnitelmaa mielialan parantamiseksi.
Viime yön nukuin melko hyvin ja olo olikin jo ihan erilainen kuin eilen ja nyt siis taas hieman kirkkaammin mielin katse eteenpäin. Tässäpä siis pieniä tavoitteita tähän ja seuraaviin päiviin/viikkoihin unen/jaksamisen parantamiseksi :
- Ulkoilu päivittäin (vaikka taivaalta sataisi lumiukkoja)
- Rauhoittuminen iltaisin ja nukkumaan ajoissa
- Tee joka päivä jotakin itselle mieleistä, vaikka vain viisi minuuttia.
- Ei colajuomia iltaisin (olen sallinut itselleni light juomat, mutta olen äärettömän herkkä kofeiinille)
- Paljon haleja ja pusuja lapsille ja puolisolle iltaisin ja päivän mittaan että myös nukkumaan käytäisiin positiivisella mielellä.
Mitä itse teette kun huomaatte jaksamisen olevan nollassa?
Kärsin esikoisen syntymän jälkeen masennuksesta, joka oli vähällä suistaa minut täysin irti oman elämän ohjaksista. Masennus kesti kaksi vuotta, enkä koskaan hakenut siihen ulkopuolista apua. Olisinpa ollut yhtä rohkea ja fiksu kuin sinä, ja uskaltautunut psykologin juttusille. Olisin ehkä päässyt vähemmällä. Univajeella ja masennuksella on yhteys, joten pidä hyvä ihminen huoli itsestäsi ja jaksamisestasi. Olet lapsillesi maailman keskipiste, ja heidänkin vuokseen olisi tärkeää löytää jokin keino saada kunnon yöunet, vaikka ajoittaisesta unettomuudesta kärsivänä ymmärränkin, että se on helpommin sanottu kuin tehty.
VastaaPoistaMinulla oli masennus keskimmäisen tyttäremme syntymän jälkeen ja tämä melkein vei eroon, tuolloin olisi pitänyt hakea apua, mutta kun sitä ei kertaakaan tarjottu niin oli yksin liian iso kynnys lähteä hakemaan, joten tiedän tunteen kun se rohkeus puuttuu. tämän vuoksi olin päättänyt että tällä kertaa otan asian puheeksi jo heti raskauden alussa ja onneksi otinkin. en tiedä miten olisin nyt selvinnyt, sillä masennus iski tällä kertaa voimakkaampana kuin aiemmin. Vaikka parin viikon välein, välillä viikottainkin keskustelen psykologin kanssa on se keskustelemaan meneminen joka kerta itsensä voittamista, kun taas sen jälkeen tulee fiilis että onneksi menin.
VastaaPoistaKiitos kun kerroit että sinullakin ollut vaikeaa <3 mietin ensin laitanko ollenkaan postaukseen koko mielialasta,mutta onneksi laitoin. On se niin iso asia kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.